Hei vain! Olen Aino ja asun Breiðholt -nimisessä pienessä lähiössä Reykjavíkin laitamilla, helpommin sanoen Islannissa. Tänne minut vei Helsingin edustalle viisi vuotta sitten tehty viikinkien ryöstö- ja tuhoamisretki, joka siellä kotipuolessa varmaan muistetaankin. Olin tullut Kauppatorille myymään kotipolttoista tervaa, mitä tällainen tavan tallukka muuten pääkaupungissa tekisikään, ja satuin onnekseni juuri sopivaan aikaan laitureille; nimittäin huomasin joukossa varsin komean könsikkään ja pikapikaa venetervasin itseni herran etumukseen. Hyvää oli terva laadultaan, lujasti piti!
Nelisen vuotta Islanninasumista tuli juuri täyteen ja BA-paperit paikallisesta yliopistosta islanninkielestä (jota en muuten vieläkään puhu oikein - kompensoin tätä puhumalla sen sijaan paljon ja mahdollisimman nopeasti), ja koska elämässä nyt aivan selvästi alkaa uusi kausi ajattelin kruunata sen kuinkas muuten kuin kirjoittamalla siitä.
On tähän toinenkin syy joskaan ei ihan yhtä runollinen ja sievä. Olen nimittäin alkanut unohtamaan suomenkieltä, hitaasti mutta varmasti. Joka kerta kun käyn kotona huomaan reagoivani hitaammin, joku ihan tavallinen sana ei tule mieleen ja siinä sitten istun kuin tatti muita kuunnellen ja hyvän vitsin paikka menee ohi, ja voi stttana se ottaa päähän ja isosti. Kirjoittamalla olisi siis myös tarkoitus myös pitää oman kotimaisen taitoja edes jonkinsortin sujuvana koska vaikka islanninkielen taitoni ovatkin nolouden äärillä niin on huomattavasti pahempi juttu jos äidinkieli vajoaa samalle tasolle. Eli täten avaan Vuonovaimoke-blogin kiitosta tyytyväisenä ilmoittaa hän!
(Sitäpaitsi äiti käski aloittaa tällaisen blogin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti